Muuuviiis

Mä oon aina valitellut sitä, että en oo ikinä nähnyt mitään elokuvia. En niitä klassikoita, en uusimpia, en räiskintöjä, en kasarihittejä, en oscar-voittajia… En oo nähnyt niitä kotimaisia uutuuksiakaan, joita kukaan muu ei ikinä halua nähdä ja mä en muka jotenkin saa ittestäni irti mennä ajoissa elokuviin katsomaan niitä. Haaveilen kyllä siitä, että kävisin paljon leffassa ja katsoisin söpösti leffoja sängyllä loikoillen villasukat jalassa, mutta mä oon niin tavattoman huono siinä! TV:stä tuleviin elokuviin en useinkaan jaksa keskittyä, kun mun pitää rytmittää olemiseni mainostaukojen ja muiden mukaan. Sitten kun olisi aikaa katsoa leffoja, mä saan jonkun angstikohtauksen itseni kanssa olemiseen ja buukkaan kalenterit täyteen yksinäisyydenkarkoitushetkiä ihmisten kanssa. Meillä on menossa onneksi elokuvakurssi, joka vähän yrittää aktivoida leffa-aivoja toimintaan.

Tänään vietin kuitenkin vähän tavallisesta poikkeavan perjantai-illan: olin yksin kotona ja katsoin Dancer in the Darkin, siis Björk- ja Lars von Trier-matskua. Mä koen olevani aika tyhmä leffan katsoja: en tajua ensi hetkien vinkkien perusteella sitä, mitä loppu tuo tullessaan ja liian monimutkaisten leffojen juonenkäänteet lopahduttaa kiinnotuksen. Mä en oo harrastanut hirveästi leffarääkymistäkään. Oon saattanut tuntea palan kurkussa tai yrittänyt puristaa krokokyynelöitä silmiin, mutta useinkaan pato ei aukea. Syksyllä olin katsomassa Skavabölen pojat leffassa, yksin, ja sen jälkeen vasta tiesin miltä leffateatteri-itku tuntuu. Olin kuullut paljon hyvää vavistuttavasta tämän illan leffavalinnasta, ja alusta asti se kyllä vaikuttikin tosi mielenkiintoiselta. Leffa ei ollut äksönpäksönpläjäys, ei kauhean nopeatempoinen, mutta se oli jotenkin kauhean inhimillinen. Välillä oli vaikiaa, mutta Björkki vaan lauloi kissojen viikset ja kasteiset kukat ja pääsi hetkeksi pois kamaluuksista. Mutta jotain kummaa se Lars oli saanu sinne piilotettua, kun yhtäkkiä mä vollotin yksikseni pahemmin ku pikkukakarat ja peitin sillä jopa yläkerran bilettäjien huudon. Huuuuuuh. Ehkä mun leffankatsomisura ja -kyvyt ja yksinolemisen sietokyky tästä pikkuhiljaa paranee…

Ratiritiralla, tuli talvihalla!

Laiska bloggaaja – tai sitten vaan johonkin muuhun kuin virtuaalipäivittämiseen keskittynyt tyyppi? Mulla onkin ehkä siis elämä! Hihi, no on tietenki! Ehkä mun kirjoittelu alkaa taas aktivoitua, kun oon saanut päälleni BOOSTIN! Mitenkähän ton sanois suomeksi? Tulevana suomen kielen opiskelijana en saisi käyttää näin paljon enkkukieltä. Mutta boost – miten sen voin ilmaista yhtä helposti – positiivinen sihinäkihinä? elämän intosuunnitelu? ideaoksentelusäpinä?

Joka tapauksessa tätä edeltävään hiljaiseloon on muutamia syitä (jos nyt pystyn niitä tarkemmin ja jälkikäteen erittelemään): mua alkoi ärsyttää syksyllä, kun kirjoittelin liikaa “oikeista” asioista, kuten opiskelusta, stressistä ja kaikesta viralliseen tekemiseen liittymisestä. Pakkohan niitä fiiliksiä oli toki purkaa tänne kun ei muuallekaan, mutta mä haluaisin vaan satuhöpöillä tätä blogiani. Toisaalta mua ei ole huvittanut kirjoittaa opiskelun ulkopuolella tapahtuneista asioista, koska oon haahuillut tyytyväisenä ilman halua minkään elämän osa-alueen tai tapahtumaketjun tarkempaa ja syvällisempää ja ällöaikuista analysoinnin tarvetta. Aika ennen joulua meni ihan kiitolaukkaa, niin kuin tuntuu menevän tämä uuden vuosikymmenenkin alku eikä tahti tästä varmaankaan hidastu! Taiteilua, pipariglögeilyä, mukavia viikonloppuja ja huipputyyppien kanssa hihittelyä! Mä olin pitkästä aikaa hyväntuulinen päivästä päivään ja maanantaisinkin: nauraminen ja höpötys parantaa todellakin elämänlaatua kiirestressipaskapähkäilyn sijaan. Lisäksi kotilakeus tarjosi loputtoman pitkiä joulunalustyöpäiviä, monia uituja uimahallikilometrejä, autokuskausorganisointireissuja, takkatulta ja saunaa, piikkimattoterapiaa ja kirjojen lukemista, turvallisen tuttua mummakummikyläilyä ja mitä parhaimpia makuelämyksiä tietenkin! Vuosi vaihtui irtoripset silmissä ja uuden vuosikymmenen toiveet lennätettiin Tammerkoskeen toteutumista odottelemaan. Paluu pohjoiseen tuntui kuitenkin vallan mukavalta, ja kohisten kohti tulevan kevään kalenteri lupailee kaikenmoista ihisteltävää.

Voi että, mitä keksisinkään!

Ainii, on muutamia ahdistuksen aiheita: lihooko ihminen joka vuosi niin ettei paluuta entiseen enää ole? Ja miten saisin katsottua enemmän leffoja, pitäis pysäyttää aika että pääsisin tasoihin…

Tulihan se sieltä…

… syysstressi nimittäin! Oikeastaan tätä voisi jo nimittää marraskuustressiksi. Edelliset mietinnöt ovat käsitelleet sitä, kuinka oon vaan lillunut ajattomuudessa, ja nyt sitten… Hommia ja tekemistä olisi vaikka muille jakaa.!Yritän edelleen noudattaa linjaa, että iltaisin ihmisen lapsella ei enää ole kapasiteettia vastaanottaa mitään kovin virallista ja tieteellistä pään uumeniin, joten kandikirjat ovat pysyneet tukevasti kiinni. Kohta ne on pakko avata, koska tutkimussuunnitelma pitäisi esitellä parin viikon sisällä. Taiteilua olen yrittänyt harrastaa, mutta se on niin hidasta ja aikaavievää! Kaikkeenhan ei voi panostaa täysillä, mutta jos tätä kuvista nyt vuosi on aikaa opiskella, niin miksi en ottaisi kaikkea irti? Toki töiden tekemisen aloitettuani totesin, että aion ja tule kuluttamaan vähiten opintopisteitä tuottavaan kurssiin tällä hetkellä eniten vapaita tunteja lukujärjestyksestäni. En ole vielä edes tehnyt to do- listaa, koska ajattelin ensin helpottaa omaa oloani vaan tarttumalla härkää sarvista. Onneksi se kaikki puuha on sentään mukavaa, ja töitä voi ehkä saada tehtyä jopa joululoman aikana…? Toiveajatteluako vaan, mene ja tiedä. Enpä kuitenkaan jaksa jauhaa kaikista puuttuvista, maalaamattomista, piirtämättömistä, kirjoittamattomista, muovailluista, veistetyistä ja valokuvatuista tehtävistäni, koska voivottelu ei auta. Ainut mikä tämän kaiken voi pilata, on se ällöttävä ja paljon puhuttu nöfnöffitauti. Tai joku muu nuha. Ei mulla oo varaa olla päivääkään poissa kouluhommien parista!

Tässä sarjakuvaprojektini syksynkarkoituspohdintaa:

Moon jotenki levotoon

Mhhmhhmmm ku aina ei voi tietää! On niin monta asiaa mielessä, syrämmellä ja joka paikas eikä aina oikein tiedä miten päin olis.

1. Marraskuu ja pimeys

Minähän oon muuten positiivinen! Kun on koko ajan pimeä, on hyvä syy olla sisällä, siis vaikka koulussa. Sitä on tullut tehtyä tässä viimeisen kahden viikon aikana ihan kaksitoista tuntia päivässä, koska kursseja ja kokouksia on ollut iltaan asti joka päivä. Toisaalta myös tekemättömien koulutöiden lista alkaa olla ajan kulumiseen nähden aika pitkä, joten ei nämä pitkät päivät kovin lähellä loppua ole… Toisaalta myöskään aurinko ei herätä kesken yöunien nousemalla aamuyöllä ja on aivan ihanaa vaan nukkuamussuttaa yöt läpeensä, ottaen siis huomioon, että ehtii nukkua tai ylipäätään saa nukuttua kaikenmoisen pyöriessä päässä. Ei pitäisi olla stressiä tai suuria huolia, vai onko ne jossain piilotajunnassa?

2. Yksin asumisen ihanuus ja kurjuus

Kukaan ei laita haarukkaa väärään paikkaan, ei jätä omia sotkujaan siivoamatta eikä herää tuntia ennen kuin itse pitäisi. Mutta jostain syystä oon nähnyt yhteisasumisunia, ja tänään viimeksi tuntui siltä, että tässä vaiheessa vuotta se yksin oleminen tuntuu loputtoman vaikealta. Mutta toisaalta, koska mä muka teen kaikki ne askartelupaskartelulistan asiat, kuin yksin ollessani, kun kuitenkin suurin osa ajasta menee siellä em. yliopistolla…

3. Joululahjaideoiden puute/vähyys

Olisi niin mukavaa tehdä jotain itse, kaikille kivaa ja paljon, mutta resurssit on rajalliset. Täytyy pitää peukkuja omien kuvistöiden onnistumiselle ja välähdysideoille sekä sille, että ehtii myös toteuttaa ideansa…

4. Isänmaan toivoja ei oo DVD:llä

Vai onko? Mä haluaisin revanssin siitä, ennen jokainen maanantai-ilta oli pelastettu Antin ja Vellun voimalla. Nykyään pitää tyytyä siihen, että soittaa äääläää sooooooitaaaa tääänne enäää koskaaaaaaaaaaaaaaaaaan lenkkimusana.

5. Mistä sitä tietää muka että kuinka päin pitäis olla, mitä sanoa kenellekin ja kenelle olla sanomatta? Mistä tietää mihin aikansa pitäis käyttää ja kenen kanssa se viettää? Mistä tietää onko joskus tehny maailmanluokan virheen? Mistä tietää onko pelkuri vai seuraako vain vaistojaan ja koska kaikki sitten ratkeaa?

6. Toivon saavani hyvän joulumielen. Siis sellasen, ettei tarvi pelätä paria päivää ennen joulua, että mikään ei tunnukaan miltään, tai että on onneton ja kaikki muut onnellisia. Kun välillä musta tuntuu, että muut kulkee pitkin aallonharjoja ja mä ihmettelen jostain hiekkakuopasta elämäni menoa tai menemättömyyttä.

7. Ja on mulla vähä äitiäki ikävä.

Niimmutta ei tää oo pelkkää itkua ja puserrusta. Mukavaa ja kivaaki kyllä on, varsinki syöminen. Eilen nautin pesto-feta-aurinkokuivattu & tuoretomaatti-juusto-valkosipulipitsaa ja kaakaota joka maistui fazerinalle. Jos olis ollu minttukaakaota, olis tuntunu siltä että laskettelumonot puuttuu jalasta.

Kaupunkihuuma

Niin kuin oon jo muutamassa aiemmassa pätkässä antanut ymmärtää, on tämä syksy ollut vähän kummallinen pariin viime vuoteen verrattuna. Aikataulutettu härdelli deadlineineen on tänä syksynä ollut jotain kummallista ajassa leijumista. Olen kyllä yrittänyt pitää aikatauluja yllä, lähinnä noiden jumppahumppajuoksupuoksujen merkeissä ja väsätä erityiskasvatusesseetä jos toistakin aina sopivissa raoissa. Kuitenkin meneillään olevat kuvisopinnot ovat aiheuttaneet sellaista ajatusten hauduttelua – tehtäviä on annettu joo, mutta mitenkään aktiivisesti en ole  alkanut niitä tehdä. Syyslomalle lähtö tuntui jotenkin rikolliselta, kun olin vasta vähän aikaa sitten kiertämässä taidemaailmaa Viroa myöten ja muutenkin, oleminen on ollut ajoittaisista tuskailuista huolimatta melko keveää.

Lomalla pääsin autokyydillä kotikotiin, jossa lomailu oli ihmishuumaannuttavaa ja jättiruokaisaa: näin kaikki ne mummat ja mummit ja kummit mitkä pitikin, sain siskoilla (tosin liiiiiiiiiian vähän), serkkuilla, lapsuusystäväillä ja nostalgiabilettää teinivuosihittien tahtiin kotibileistä yökerhoon asti pitkästä aikaa, uida, autoilla, äitihöpöttää, saunoa, iskälenkkeillä ja ollavvaa. Jättiruokaisuus aiheutui opiskelijaelämälle epätyypillisellä ruokakaapin sisällöllä. Onneksi joululomaan on jonkun verran aikaan, kun kotona kaapissa on aina kaikkea kivaa, ja joka ikinen ruoka sisältää pääruuan ja jälkkärin, vähintään :D Kotona oleminen oli ihan mukavaa, mutta jossain vaiheessa muiden töissä käyminen ja oma joutilaisuus (kun ei niitä koulukirjojakaan vaan saa kaivettua toisilla mailla esiin, ei millään) alkoi turhauttaa. Täysosumaratkaisu tuli onneksi Musen ansiosta: junailin eräänä aikaisena aamuna stadiin, jossa ekskursiota rauhallisempi museokiertely huumaannutti ja laittoi miljuunasti ideoita ja ajatuksia päässä liikkeelle ja tapasin myös ihanaisen helsinkiläistyneen (vain fyysisesti, onneksi) ystäväni, joka tarjosi sijan majatalossaaan armaassaaan. MUSEa oli odotettu, ja meinasin mennä ajoittain ihan palasiksi, ku oli ne niin hyviä! Näytti hienolta, kuulosti jopa paremmalta ja biisit meni luihin ja ytimiin niin, että välistä ei meinannu henkeä saada. Toinen stadipäivä kului komiasti kirja- ja ruokamessuja kiertäen ja ihmisystävyyksiä tapaillen, ja litroittain iltateetä kynttilänvalossa siemaillen. Aijettä! Kulttuuririentämys ja ruokajuhlat sai vielä arvoisansa päätöksen kotikonnuilla, kun poikkesin vielä vanhaan tuttuun teatteriin pohtimaan taiteen tarkoitusta ja äipän herkkukeitoksille. Loma oli oikein hyvä!

Tällä viikolla oon tehnyt n. kaksitoistatuntisia opiskelupäiviä, koska yksi intensiivinen kurssi luennoidaan joka ilta klo 17-20.15. Toki oon reippaana noudattanut “otan itteäni niskasta kiinni”-loppuvuosiprojektia, ja väsänny kaikenmoisia kouluhommia aamuista alkaen. Eipähän oo vapaa-ajan ongelmia, kun illalla saa parin Greyn anatomian (tämän syksyn ehdoton Gilmorekorvaushitti<3) jakson jälkeen jo mennä nukkumaan ihanasti nam.

Ehkä selviän läpi syyskuun ohi repaleisen lokakuun ja vielä marraskuunkin ilman suurempia tuskia, koska tekemistä riittää, talvivalot on asennettu ja glögiäki myydään jo kaupassa :)

Pyykkikoneen hurina tekee oloni kotoisaksi

Tiiättekös, kun on sellainen tavallinen sunnuntai-iltapäivä. Ehkä saattaa vähän aurinko paistaa, mutta ei oo mikään maailman mahtavin ilma, että pitäis kirmata ulkona. Ruuaksi on syöty ehkä perunamuusia ja uunilohta tai sitte vaikka ihan tavallista jauhelihasoppaa ruisleivällä. Sitte kaikki puuhaa jotaki omaa – iskä kattoo jalkapalloa tai hiihtoa teeveestä, joku nukkuu viltin alla tai askartelee jotain ja äiti ehkä silittää pyykkiä. Kaiken taustalla pyykkikone pyörii. Ehkä keitetään kaffit ja höpötellään juttuja. Kotoosta ja kiireetöntä, tavallista!
Sellainen olo tulee joka kerta, kun pyykkikone pyörii. Soluasumiseni aikana olin pyykkitupien armoilla – vuorojen varaaminen, pyykkien rehaaminen edestakaisin ja aikatauluista kiinni pitäminen oli joskus ylitsepääsemätöntä! Tunnin vuoron aikana ei saanut oikein mitään järkevää aikaiseksi, ja silti joka ikinen kerta unohdin hakea pyykit ajoissa tai sydän kurkussa kuivattelin Marimekon lakanoitani kuivaushuoneessa ja unohdin ne sinne moneksi päiväksi varkauspelosta huolimatta. On aivan taivaallisen ihanaa, kun on oma pyykkikone omassa kodissa! Pyykkiä voi pestä illalla, aamulla tai  viikonloppuna omalla aikataululla, eikä haittaa vaikka pyykit jää koneeseen puoleksi tunniksi pyörimisen jälkeen. Toki kuivaamisoperaatiot vaatii mielikuvitusta pienen kuivaustelineen johdosta, mutta en marise siitä.

Lokakuu alkaa, mutta opiskeluote on vielä hieman epätieteellinen. Kandiryhmä käynnistyy vasta ensi viikolla, mutta muu opiskelu on tapahtunut lähinnä kuvisluokka – teknisen työn luokka- akselilla: osin ihan syystä ja osin omista projekteista johtuen. Yhden esseen olen saanut kirjoitettua, mutta kun mulla ei oo aikaa lukea ja kirjoittaa kaiken puuhaamisen vuoksi! Eilenkin illalla otin kirjan kauniiseen käteeni vain hetkeksi, koska paljon tärkeämpää ja kiinnostavampaa oli tehdä omenasosetta. Tein sitä ekan kerran aivan itte ja hyvää tuli! Kyllä kelpaa syödä aamupuurooooo nyt! Lisäksi jääkaapistani löytyy tällä hetkellä myös itse poimituista puolukoista tehtyjä soseita ja loppukesästä äitin kanssa värkättyä mustikkahilloa. Kohta varmaan säilön ittenikin, kun on niin kiva purkittaa kaikkea!

lue etiketistä!

pomppusosetta

Tämä kaupunki on tällä hetkellä maailman kauneimman värinen. Tuntuu, että en saa henkeä tai katsettani irti puista kun pyöräilen tuolla kirpeydessä paikasta toiseen. Äiti tulee vieraaksi viikonloppuna, juuri oikealla hetkellä, jotta voin näyttää miksi täällä on niin henkeäsalpaavaa syksypuuhata!<3

räsymattoja ja syyskrääsää parvekkeella

Mistä on ihanat perjantai-illat tehty?

…Siitä, että ensin herää seitsemältä ja on ahkera opiskelija: perjantai tuntuu aina parhaalta, kun on ensin saanut vähän jotain aikaiseksi! Eilen esimerkiksi kävin tutkimuskurssin harjoituksessa, jossa päättelimme että matemaattisen lahjakkuuden osa-alueet looginen päättelykyky, spatiaalinen ajattelu, korkeamman asteen matematiikan hallinta ja matemaattisten rakenteiden yhteyksien havaitseminen ja luova käyttö ovat on/off-dikotomioita, eivät vaihtelevia arvoja saavia dimensioita. Valmistin teknisen työn luokassa itselleni taulunkehykset: käytin mm. pyörösahaa eli sirkkeliä, tasohöylää, oikohöylää, dominokonetta ja paineilmaniittipyssyä. Sienikiusauslounaan jälkeen kävin vielä pohjustamassa taulupohja erikeepperilitkulla, ensi viikolla vuorossa gesso. Sitten toki pitäisi jossain vaiheessa tietää, mitä tauluun lopulta maalaa!

…Siitä, että polkee pyörällä kotiin ja vastaanottaa viikonlopun siivoamalla. Tällä kertaa en ollut ihan yhtä perusteellinen kuin tavallisesti, mutta työvälinestiä oli muun muassa käytössä imuri, pölyrätti, vessaharja, staattinen moppi ja kastelukannun virkaa toimittava vanha vesipullo. Saan suurta tyydytystä siitä, että asumukseni on siisti ja puhtoinen! Ilta-auringon on kivampi paistella sisään ikkunoista, kun laminaattilattiani<3 ei täyty pölypalloista…

Syksyn tunnelmointi aloitettu

Siitä, että tekee uimahalliretken. En ole ehtinyt tällä viikolla jumppahumppapumpata niin paljon kuin olisin halunnut, mutta eilen en edes haaveillut massajumppasaleista. Uiminen on NIIN siistiä. Ainut vika tällä kertaa oli se, että kilpauimareiden harkat alkoivat puolessa välissä kauhontaani, joten tunnelma radoilla hieman tiivistyi. Mahtavinta tämän opiskelukaupunkini uimahallissa on 50 metrin rata. Koska käytössä ei ole niitä punaisia, sinisiä, keltaisia tai mustia helmitaulunappeja (kuten oikean kotikaupunkini hallissa, joka onkin sitten höyrysaunoineen ja fiiliksineen ja autokuljetuksineen paikan päälle ihan toinen juttu), minunkin kaltaiseni homespää saa jotenkuten pidettyä selvillä uidut metrit ja kilometrit. Viime syksynä käyty tekniikkakurssi oli aika jees, koska nyt tiedän, että uin suurinpiirtein oikein. Mä en oikein edes tiedä, mikä on syynä siihen, että uidessa aika vaan lipuu yllättävän nopeasti. Tällä kertaa mulla soi päässä kuin kala vedessä-fiiliksen myötä J. Karjalaisen Merenneitoni ja minä (niin hyväntuulista!)

Kävelin hiekkarantaa ajatuksissani,
Kun hän seisoi minun edessäni
Satumaisen kaunis nainen sanoi
Minä olen merenneitosi

Ja hän otti minut mukaan ahdinvaltakuntaan
Mä toivoin ettei ahti olisi kotona
Hei, älä pelkää ei ahti ole täällä hän sanoi
Se on jossain kaukana kalassa

Uulalalaa…ulapaa…Aallot laivat keinuttaa…
Tatataa..tatatata..lalalaa…pinnan alla…l
Meillä oli hauskempaa
Merenneitoni ja minä

Hän antoi mullee jotain ihme lääkettä
Ja pystyin hengittämään vedessä
Ja hän sukelsi alas ja otti kädestäni kiinni
Ihmeissäni haukoin henkeä
Niin kaunista maisemaa ei maan päällä koskaan nähdä saa-a-
Varo vähän ongenkoukkuja, hän sanoi
Ne on joskus aika pahoja

Uulalalaa…ulapaa…aallot laivaa keinuttaa
Tatataa…tatatata…lalalaa…pinnan alla…
Meillä oli hauskempaa
Merenneitoni ja minä

…Siitä, että tapaa perjantai-illan seuransa ja tekee ruokaostokset Stockan herkussa. Juustonmaistattajasetä oli mukava, tuoksut huumaavia ja hyllyt täynnä ihania purkkeja ja paketteja!

…Siitä, että saa syödä jumalaisen hyvää ruokaa mukavassa seurassa. Pimenevän illan tuikkujen lisäksi pöydästä löytyi kana-basilika-paprika-tomaatti-kurkku-salaattia, pestopastaa ja ciabattaleivästä tehtyjä valkosipulibruschettoja. Totta kai juotiin punkkua, aivan jumalaisen hyvää punkkua! Meinasin kuolla siihen makuhuumaan!

…Siitä, että jälkkäriksi juodaan makukahvia ja syödään suklaakeksejä, sekä katsotaan leffaa löhöten viltin alla villasukissa. Lisäksi leffa oli Big Fish, yksi mun kaikkien aikojen suosikeista, jonka voi katsoa uudelleen ja uudelleen.

…Siitä, että iltahöpinöitä jatketaan vielä monta tuntia lopputekstien jälkeen. Hihitystä, vakavuuksia, tukan silittelyä, naurua, lattialla kieriskelyä ja sängyllä makoilua… Ilman kiirettä, hulinaa, pakkoa mennä mihinkään ihmisten ilmoille tällättynä ja energiseksi buustattuna. Ai että!

Tosin joku aikuisuuden merkki oli havaittavissa siinä, että peiton niskaan vetämisen sijaan valitsin pimeän ja sateisen kotimatkan läpi pyöräilyn ja omassa sängyssä nukkumisen iltasupinoiden sijaan. Puolustaudun sillä, että oon ollut hiukan tukkoinen ja halusin flunssailla ja niiskuttaa ja tuhista ihan itsekseni. Tänään on ollut kummallinen päivä: oon yrittänyt lukea, mutta sen sijaan nukahdin kolmen tunnin päikkäreille. Oon parannellut oloani, katsonut leffoja, ideoinut alitajuisesti tulevia prokkiksia ja käynyt lähikaupassa ostamassa illaksi lämpimien voileipien tarvikkeet sekä herkkurahkaa<3 En ole avannutkaan ensi viikon tenttikirjaa tai aikatauluttanut itseäni meneväksi. Toivon, että huomenna olisin saanut itselleni niin paljon voimia, että voisin uskaltautua hetkeksi puolukkametsään. Vispipuuro ja puolukkapaistos in my mind!

Ai niin, yleensä kai ihmiset kirjoittaa blogiinsa yhdestä asiasta kerrallaan yhteen postiin, mutta nyt se ei vaan onnistunut, kun on niin paljon ajateltavaa.

Keskeneräinen syksyntulo

Tuo ilma on niin kummallinen: aurinko paistaa ja on lämmin. Silti tuulee hurjasti, välillä on harmaata ja sateistakin, mutta lämmintä. Mä en nyt oikein hahmota, että missä vaiheessa kesän ja syksyn vaihdetta täällä mennään!

Opiskeluhommat on alkaneet pikkuhiljaa: infotunteja on pidetty ja ajatuksia tehtävistä on laitettu pääkoppaan muhimaan. Mitään KONKREETTISTA ei oo vielä kuitenkaan tapahtunut, lukuun ottamatta mun omaehtoista teknisen työn luokassa tapahtuvaa pinnatuolientisöintiprojektia, jonka tuloksia esittelen varmaan myöhemmin. Mun pitäis keksiä (elämää suurempi plaa plaa) kandintutkielman aihe ja kaivella jostain pääni sopukoista myös ideoita ja kenties joku punaisen langan näyttävä teema mun syksyn tuleviin kuvataidesivuainetöihin: kollaasia, maalausta, sekatekniikkaa, valokuvaa jiiänee. Jännää, haastavaa, kutkuttavaa, kaikkea! Taidan hipsiä kirjastoon penkomaan kaikenmaailman taidekirjoja ja sitten voinki pikkuhiljaa alkaa lauleskella että “Olet työstänyt matskua, sitä muistatkin mainostaa. Onko baskeri kallellaan, mitä, mitä? Inspiraation lähteenä tietty Brecht ja sit Nietszcheä, herran jestas oot tärkeä.” Hihi.

Mulla on jotenkin levottoman ajelehtiva olo. Syitä:

- Mulla on vielä kalenterissa tyhjää tilaa enkä meinaa tajuta että on oikeestaan ihan hyvä jos kaikkea elämässä ei oo viikkoja etukäteen aikataulutettu. Mutta mä tiedän, että meen käymään kotona seuraavan kerran syyslomalla ja tukehdun sitä ennen jossain välissä ikäväitkuun (toki näen äitin kerran siinä välissä ja voin puhua puhelimessa, mutta ei se oo sama!) ja ja ja ja yritän kaikin keinoin välttää jumittumista yksinäiseen oloon neljän seinän sisälle (toki neljän seinäni sisus on viihdyttävä ja kotoisa, onneksi). Luulen kuitenkin selviäväni asioista olemalla sosiaalinen.

- Mä haluan tehdä syksyjuttuja, kuten mennä puolukkaretkelle, haistella kirpeää syysaamua ja pukea villapaidan päälle ja mennä katselemaan jokisuiston ruskaa. Kaikkea tätä täytyy kuitenkin vielä vähän odottaa…

- En oo vielä löytänyt oikeeta syksyfiilismusaa, mitä kuunnella. Saa ehdottaa!

Mulla on kaksi tuotantokautta Greyn anatomiaa iltaohjelmaseurana, joten pimeää odotellessa :)

Purkkijuhlaa

Tulin takaisin pohjoisemmille lakeuksille. Kukat tuli kesähoidosta miltei elävinä takaisin ja lisäksi kesä (kirpparilöydöt ja mumman kaapit) kartutti purkkikokoelmaa entisestään. Purkki, purnukka, tölkki, peltiloota, nam nam! Koti on kiva.

ananaskangasta tyynyissä

vanha emalikattila toimii sipalipurkkina

kaffia!

muorin aitovanha

Kesän kummallisuus

Syy miksi aina palaan

Tässä bloggaamisessa on käynyt kesän aikana juuri niin kuin ajattelinkin. Eihän tässä ole ollut aikaa/mahdollisuutta/kiinnostusta mihinkään nettimaailmaan. Mä oon tällä hetkellä melko hämmentynyt ja sekaisin siitä, kuinka ihanaa mulla onkaan ollut tänä kesänä. Etukäteen keväällä jännitin, että mitä tästä kaikesta tulee, kun jouduin lähtemään Oulusta ja työt tulisivat menemään suunnilleen samaa rataa. Kessulassa kaikki meni paremmin kuin olisin uskonut: vettä ei satanut läheskään niin paljon kuin viime vuonna, mä en saanut mitään pahempaa hömepölyallergiatauteja, lapset oli ihania ja työporukka sitäkin loistavampi! Joka ikinen kerta kun saavuin hektisestä Seinäjokielämästä Kessulaan, kaikki selkeni ja muuttui helpoksi ja mukavaksi ja turvalliseksi. Kessulasta oli vaikea lähteä, mutta onneksi pääsin suoraan Kaustiselle, ettei tarvinnut murehtia ihmisikävyyksiä. Kaustinen oli aikaisempaa kotoisampi ja täynnä uusia ja vanhoja supertyyppejä! Töitä tehtiin paljon, kauan, yötä myören ja aamusta, mutta myös juhlittiin, korjattiin sulakkeita urakalla ja otettiin kesästä kaikki irti. Tässä pääpäivän teemamusaa :D :

On on kesä ja yö
pois pois on arki ja työ
taas oon mä onnellinen
saan vielä tuntea sen
on on kesäni mun
kun kun saan rakastetun
joutsen kuin olisin näin
kaipaan mä pohjoiseen päin

Pohjoisen taivasta unohda en
paluuni on aina uskollinen
nostava tunturilla kukkanenkin
taas päätään keväisin

Kevät on siellä kuin syntymä uus
Kesä kuin loistava tulevaisuus
Syksy on vanhuuteni levollinen
ja vastaan otan sen

Yhdestä vain olen surullinen
lyhyt on onni ja ihanuus sen
sitä nyt minkä täällä menetänkin
en saisi takaisin

Kesä on mun tahdon kokea sen
lyhyt se on mutta ihmeellinen
kanssani jaa nyt mitä jaolla ois
se kohta viedään pois

Lisäksi on ollu Provinssia, yo-juhlia, juhannusruokaa, -lepoa ja -tansseja, Ruisrokki, kadonnut puhelin ja reunalla eläminen, ystäviä, kaipausta ja kesäyön kauneuden ihmettelyä. Onneksi tätä on vielä jäljellä.